Historia osa 2:


Death to False Metal


Hail To England
Sign Of The Hammer

Aikaisin vuonna 1984 Manowar meni Kanadaan äänittämään uutta albumia ja sai samalla sessiolla aikaiseksi kaksi seuraavaa albumiaan. Ensin julkaistiin englantilaisiin kansantaruihin perustuva seitsenkappaleinen Hail To Enland, joka oli synkkä ja eeppinen kokonaisuus. Hail To Englandin nimi perustuu yhtyeen suureen suosioon Englannissa 80-luvulla, vaikkakin albumi sijoittui vain sijalle 83 Englannin virallisella top-listalla. Se oli tavallaan kunnianosoitus englantilaisille. Myös levyn Army Of Immortals -kappale on omistettu bändin faneille. Albumin kansi kuvaa maskuliinista taistelijasoturia (warrior), joka heiluttaa voitonlippua. Albumi sisälsi myös Manowarin toisen sooloilukappaleen, Black Arrowsin, jonka alku-uhoamisesta on tullut ympäri maailman tunnettu "Death to False Metal" -riimi. Hail To Englandin aloitti myöhemmin Manowar-klassikoksi tiensä vienyt Blood Of My Enemies ja lopetti ehkä Manowarin synkin kappale, Bridge Of Death. Manowar halusi näyttää, että ei ainoastaan black metallissa ole synkkiä sanoituksia ja tummia riffejä, ja niin syntyi Bridge Of Death, jossa puhutaan itse Pahuudelle sanoin "Juo minun vereni niin kuin minäkin juon sinun, keihästä minut kuoleman sarvilla" ja niin edelleen. Manowar ei kuitenkaan ollut satanistillinen bändi eikä ole koskaan sellaiseksi tullut.

Hail To Enlandia seurasi yli kymmenen keikan Spectacle Of Mithg -kiertue Englannissa, joka oli suuri menestys, mutta pian sen jälkeen, kesällä 1984, Music for Nations purki Manowarin levytyssopimuksen, koska yhtiö halusi jatkaa vain englantilaisten bändien kanssa.

Samana vuonna Manowar kuitenkin teki uuden levytyssopimuksen 10 Recordsin kanssa ja julkaisi puoli vuotta Hail To Englandin jälkeen uuden levyn, Sign Of The Hammerin. Sign Of The Hammerin aloituskappaleesta All Men Play On 10:stä julkaistiin single, jonka B-puolella oli albumin neljäs kappale, Mountains. Vaikka Sign Of The Hammer oli äänitetty edellisen Hail To Englandin kanssa samaan aikaan, olivat sen soundit tavallaan hieman terävämmät ja ei niin tummat. Levy sisälsi 8 kappaletta, joista yksi oli instrumentaali, Thunder Pick, jonka Joey soitti yksin bassollaan. Kappaleet olivat Joeyn itsensä kirjoittamia, lukuunottamatta kuudetta kappaletta, The Oathia, jonka Joey kirjoitti Ross The Bossin kanssa. Albumin kansikuvitus oli pelkistetty, ja siinä oli skandinaavijumala Thorin sotavasara, josta myöhemmin aikojen saatossa tuli Manowarin merkki ja leima ympäri maailman. Levyllä oli myös itsesensä Thorin mukaan nimetty kappale, Thor (The Power Head). Levyn lopetuskappale taas, Guyana (The Cult Of The Damned), oli synkkä edellisen lopettajan Bridge Of Deathin tapaan ja kertoi vuoden 1978 joukkoitsemurhasta Guyanassa. Levyn nimeä kantava viides raita, Sign Of The Hammer, oli avain asemassa sillä sen kertosäkeestä on jäänyt Manowar-fanien keskuuteen riimi "Sign of the Hammer be our Guide" -hokema ja tunnus.


<< Historia osa 1 - Historia osa 3 >>