Historia osa 3:


Other Bands Play, Manowar Kill


Fighting The World
Kings Of Metal

Vuoden 1986 alkuun asti Manowar oli maailmankiertueella Motörheadin kanssa, promoamassa materiaaliaan ja levittämässä sanaa oikeasta heavy metallista. Kiertueelta palattuaan bändi alkoi työstää uutta materiaalia, mutta kun uusi albumi oli saatu valmiiksi ja se oli tarkoitus lähettää painoon, 10 Records meni konkurssiin ja levyä ei saatu julkaistuksi.

Kuitenkin vuonna 1987 Manowar solmi uuden levytyssopimuksen Atlantic Recordsin kanssa, ja Fighting The World julkaistiin, Blow Your Speakers -singlen johdattelemana, joka ylitti kaikki edelliset myyntiluvut. Fighting The World levyn Violence And Bloodshed -kappale oli omistettu Vietnamin sodalle, ja kappaleessa Defender voi kuulla vanhan tutun, näyttelijä Orson Wellesin äänen. Levyn kansi kuvasi bändin jäseniä kädet nostettuina ilmaan, kuten nykyään Manowarin keikoilla on aina tapana. Fighting the Worldin myötä Manowar myös tuli entistä enemmän faniystävälliseksi ja päästi fanejaan lavalle laulamaan kanssaan ja jopa soittamaan kitaraa.

Samana vuonna Manowar pääsi Guinnessin ennätyskirjaan maailman kovaäänisimpänä bändinä.

Fighting the Worldin julkaisusta lähtien syyskuuhun 1988 Manowar oli koko ajan jatkuvalla kiertueella, ja lopulta oli aika aloittaa uuden albumin äänitykset. Uusi albumi nimettiin Kingf Of Metalliksi, joka kriitikoiden mielestä vielä tänäkin päivänä on yksi heavy metallin kulmakivistä ja vaikuttajista. Kings of Metal sisälsi nopeita ja hitaita kappaleita, balladeja unohtamatta. Kappale The Crown And The Ring (Lament Of The Kings) äänitettiin Saint Paulin katedraalissa, Englannin Birminghamissa satapäisen kirkkokuoron kanssa, ja siitä tuli Manowarin omaperäinen leima, joka nykyään lopettaa jokaisen keikan soiden taustalla outrona bändin poistuessa lavalta. Kings Of Metal sisälsi myös kaksi ehkä Manowarin tunnetuinta kappaletta ja sen musiikin kulmakiveä, nimikkokappale Kings Of Metalin ja Hail And Killin. Albumi sijoittui myös monessa paikassa ympäri maailman ensimmäisille sijoille top-listoilla, ja sitä seurasi kaksi kiertuetta.

Pian Kings of Metallin jälkeen Ross the Boss päätti jättää bändin musiikillisten erimielisyyksien takia ja siirtyi soittamaan bluesin kaltaista hard rockia, joka olisi ollut Manowarin riveissä mahdotonta.


<< Historia osa 2 - Historia osa 4 >>