Historia osa 4:


Manowar ratsastaa voittoon


The Triumph Of Steel

Ross the Bossin lähdettyä bändistä Manowar piti taitokilpailun, johon osallistui yli 150 kitaristia. Lopulta bändiin valittiin (Michael) David Shankle, joka oli aiemmin soittanut bändissä nimeltä American Rockers From Chicago. Davidin liittyminen Manowariin ei kuitenkaan ollut aivan sattumaa, sillä bändit olivat tavanneet jo Fighting the Worldin aikoihin, eikä kontaktia ollut unohdettu.

Davidin liittymisen jälkeen Manowarin elämänkaaressa seurasi kahden vuoden mittainen pitkä kiertueputki, jonka loppupuolella bändi oli täynnä ideoita uudelle levylle. Ongelmitta ei kuitenkaan tälläkään kertaa selvitty, kun Scottin lapsi tuli vakavasti sairaaksi ja Scottin oli lopetettava bänditouhut. Scott kuitenkin löysi rumpupallille itsensä korvaajan, Kenny Earl Edwardsin (lempinimi Rhino).

Niihin aikoihin alternative- ja grunge-musiikki oli suosittua, ja niin Atlantic Recordsin johtaja pyysi Manowaria tekemään jotain sen suuntaista. Manowar kuitenkin piti päänsä ja verilupauksensa ja julkaisi vuonna 1992 uuden albumin, The Triumph Of Steelin. Se äänitettiin Manowarin omalla studiolla New Yorkissa, ja sen aloituskappaleena oli massiivinen yli 28 minuuttia kestävä Achilles, Agony And Ecstacy.

Saksassa The Triumph of Steel sijoittui ensin virallisella listalla sijalle 35, mutta sen tie johti kuitenkin aina listan sijalle 8 asti, ilman minkäänlaista singleä tai videota. Kun The Triumph Of Steel julkaistiin Kreikassa, Manowar-fanit piirittivät pitkän aikaa koko Ateenan suurinta levykauppaa ja halusivat olla ensimmäisiä, jotka kuulevat uutta materiaalia. Levy myytiin välittömästi loppuun ja lisäpainokset olivat heti tarpeen. Räjähdysmäistä levymyyntiä seurasi Manowarin ensimmäinen esiintyminen Kreikassa, jota oli katsomassa yli 15 000 fania Ateenan Stadium of Peace And Friendshipillä. The Triumph Of Steelin -kiertueella pidettiin myös jättimäinen keikka Saksan Hannoverissa, jossa bändi rikkoi oman maailmanennätyksensä maailman kovaäänisimpänä bändinä ja järistytti maata 129.5 desibelin voimalla ympäri maailman ilmoitetussa tapahtumassa, käyttäen ennätyksen tekemisessä yli kymmentä tonnia kustomoituja ja juuri Manowarille rakennettuja erikoisvälineitä.

Vuonna 1993 Manowar lopetti levytyssopimuksensa Atlantic Recordsin kanssa ja vaihtoi Geffen Recordsille. Seuraavana vuonna Manowar julkaisi ensimmäisen levynsä Geffen Recordsin kanssa, parhaiden kappaleidensa kokoelman The Hell Of Steelin, joka sisälsi bonuksena saksalaisille manowarrioreille kappaleesta Heart Of Steel Saksaksi lauletun version, Herz Aus Stahlin. Joey DeMaio kuvasi kokoelmaa sanoen: "Tämä kokoelma on hyvä, koska on olemassa paljon kuuntelijoita, jotka saavat nyt mahdollisuuden kuulla Manowarin musiikkia koko laajuudeltaan; hitaista kappaleista nopeisiin."

<< Historia osa 3 - Historia osa 5 >>