MANOWARin uusi levy 2015

Manowar on julkaissut niukkasanaisen tiedotteen, jossa bändi kertoo lykkäävänsä marraskuun keikkoja Yhdysvalloissa kiitäkseen mahdollisimman nopealla aikataululla studioon ja aloittaakseen työskentelyn uuden albumin parissa. Uuden levyn nimeä tai julkaisuajankohtaa ei ole paljastettu.

Manowarin marraskuun 2014 keikat Yhdysvalloissa siirtyvät vielä julkaisemattomaan ajankohtaan, mutta bändi esiintyy Japanin Loud Park Festivalin pääesiintyjänä lokakuun kolmantena viikonloppuna ja soittaa yli 12 kk ennakkoon julkistetut tammikuun 2015 keikkansa Saksassa. Japanin ja Saksan keikat ovat osa Kings of Metal MMXIV -maailmankiertuetta.

Osallistu keskusteluun täällä.